Marianne Peltomaa parantaa kerrontaansa kirja kirjalta
Marianne Peltomaa, Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan. Schildts 2011.

Marianne Peltomaa kirjoittaa neljännessä dekkarissaan tulipaloista. Poliisin palojaos on kirjan keskiössä ja aiemmista kirjoista tuttu Vera Gröhn irrotetaan sinne tutkimaan tulipalotapauksia, murhapolttoja.
 

Kaksivuotias Rosa pimeässä portaikossa
Marianne Peltomaa, Pimeä portaikko. Schildts 2009.

Marianne Peltomaan kolmas dekkari Pimeä portaikko kertoo sukutarinan, jossa on vain synkkiä sävyjä. Kovuus ja muu väkivaltaisuus siirtyvät sukupolvelta toiselle, ne ikään kuin imetään äidinmaidossa. Arvoitukseksi jää miten käy suvun nuorimmalle jäsenelle, kaksivuotiaalle Rosalle, joka kirjan alussa tepsuttelee yksin kerrostalon pimeässä portaikossa.

Työpaikan ihmismassa ei sytyttänyt

Tilinteon ajassa Marianne Peltomaa kuvaa tilitoimistoa, sen kovaa työilmapiiriä ja siellä tapahtuvia outoja asioita. Aihe on kiinnostava, käsitteleehän se työpaikan sisäistä kilpailua. Liikkuu huhuja, että pari henkilöä pitäisi vähentää, ja jokainen tietenkin toivoo että ei olisi irtisanottavien listalla.

Uskaltaako vähäpukeinen nainen liikkua Helsingin yössä? Viimeisestä bussista ei ainakaan kannata myöhästyä eikä tunneleihin tai puistoihin ole pimeällä menemistä. Ikään kuin sarjamurhaaja olisi irrallaan, tulee mieleen Peltomaan kirjaa lukiessa.

Ihmisten yksinäisyys ja onnettomuus tihkuu läpi kirjan sivuilta. Kuka on yksin Vantaalla, kuka Itäkeskuksessa, kuka Espoon Olarissa. Yksinäisyys ei muuksi muutu, eli sitä missä hyvänsä. Sitä voi paeta säntillisiin tapoihin ja ylisiisteyteen, mutta silti se on ja pysyy.