Camilla Läckberg, Leijonankesyttäjä

Camilla Läckberg, Leijonankesyttäjä

. Gummerus 2015.

Pahuutta monessa sukupolvessa

Leijonankesyttäjä kuvaa nuorten tyttöjen katoamisia eri puolella Ruotsia ja tämän asian tutkintaa pienellä paikkakunnalla. Tuolla pienellä paikkakunnalla kadonnut Viktoria löytyy, mutta jää samalla auton alle ja kuolee. Kun hänen vammojaan tutkitaan, selviää, että häntä on kidutettu ja silvottu hänen kadoksissa olonsa aikana.

Poliisien lisäksi asioita penkoo yhden poliisin vaimo Erica Falk. Erika käy vankilassa tapaamassa miehensä murhasta tuomittua Lauraa. Erika on tekemässä Lauran tapauksesta kirjaa. Vähitellen nykyhetken tyttöjen katoamiset ja Lauran vuosien takaiset kokemukset alkavat löytää toisensa, olla samaa tarinaa.  

Itse leijonankesyttäjä on oikeastaan sivuhenkilö tässä kirjassa, hänestä ei kerrota paljoakaan. Eläinten kanssa ollaan kuitenkin koko ajan tekemisissä, sillä esimerkiksi Viktoria harrasti ratsastamista, ja talleilla ollaan paljon muutenkin. Hevoset ovat isossa roolissa.

Vaikka poliisi tutkii nykytapahtumia, alkaa niiden takaa nousta menneisyys yhä vahvemmin esiin. Menneisyydessä on monella taholla kiusattu ja kidutettu ihmisiä, yleensä naisia. Kiusaajana on ollut aviomies. Lapset ovat nähneet tämän kaiken, ja tapahtumat ovat vaikuttaneet heihinkin. Niinpä pahuus näyttää olevan periytyvää jollei geenien kautta niin lapsuudenkodin mallien kautta.

Leijonankesyttäjässä on liikaa henkilöitä. Siinä kuvataan ainakin 50 henkilöä enkä ole varma, ovatko nuo kaikki henkilöt välttämättömiä tarinan kannalta. Kaikkein kiinnostavin henkilö oli vankilassa istuva Laura, jonka kanssa Erika käy keskustelemassa. Toinen mieleen jäänyt henkilö on vaimoaan nautinnokseen kiusaava avannepotilas Einar.

Pidin erityisesti kirjan naisten kuvauksista. Miehet jäivät enimmäkseen tyypeiksi. Ja jos henkilöitä olisi ollut puolet vähemmän, uskon että he olisivat tulleet tutummiksi ja pahuuden alkuperä ja syy kirkastunut paremmin. Leijonankesyttäjässä on 442 sivua, ja se on isokokoinen kirja, joten siinä mahtuu halutessaan pahuuttakin käsittelemään monelta kantilta.

Ritva Sorvali

Ritva Sorvali

Vastaa