13 Tou 2008

Henning Mankell, Ennen routaa. Otava 2003

Julkaissut Ritva Sorvali

Isät ja tyttäret ja uskonto


Henning Mankell kuvaa uusimmassa kirjassaan uskonnollisen fanatismin kohtalokkaita seurauksia. Ruotsiin rantautuu lahko, joka yrittää laittaa uusiksi koko maan uskonnollisen elämän. Lahkolaiset tottelevat sokeasti yltiöpäistä johtoaan, joten pahaa jälkeä on odotettavissa.

Mankellin rikospoliisin Kurt Wallanderin tytär Lindakin on astumassa poliisin palvelukseen. Linda asuu toistaiseksi isänsä luona eikä tästä asuinkumppanuudesta paljon hyvää seuraa. Isä ja tytär kinaavat arkiasioista. Rikollisesti toimivan uuden lahkon johtajallakin on tytär. Tämä isä pyrkii määräämään tyttärensä ajattelua.

Vaikka kirjassa Ennen routaa on pääaiheena uskonnollisen fanatismin tuhoisuus, niin toisena aiheena on juuri isien ja tyttärien viharakkaus –suhde. Linda suree samaa mitä uuden lahkon perustajan tytärkin – isä on niin kaukana. Isä on aina poissa, joko toisella puolella maapalloa tai sitten aina töissä.

Kuten aiemmissakin kirjoissaan niin tässäkin Mankell seuraa asioita niin poliisin kuin rikollisia hankkeita puuhaavien ihmistenkin näkökulmasta. Jännitys syntyy siitä, milloin poliisi saa nämä hankkeet selville.

Mihin ihminen tarvitsee uskontoa?

Mankellin kirjaa lukiessa huomasi miettivänsä, että mistä tämä kaikki johtuu? Mikä saa ihmiset menemään aivan sekaisin ja tekemään rikollisia tekoja jonkin uskonnon nimissä? Uskonto ikään kuin oikeuttaa nuo teot, tarkoitus pyhittää keinot. Koska kyseessä lienee pelkästään uskon tai tunteen asia, niin järkipuheilla ei näille ihmisille mahda mitään.

Uskontoihin liittyy usein uhraaminen. Tässäkin uskonnossa jumalalle uhrataan ensin eläimiä ja vähitellen siirrytään ihmisiin. Yleensä ihminen uhraa saadakseen jotain tilalle. Jotain tämänpuoleista uhrataan, jotta menestytään tuonpuoleisessa. Uhrataan vaikka oma tai toisen henki, jotta taivaassa olisi hyvin.

Uskonto antaa lahkolaisilleen yhteisön. Tietty joukko kokee kuuluvansa yhteen. Tuolla joukolla on tietyt tavat, tietyt rituaalit, puhdistautumismenot, tietyt uhrit. Kaikella tuolla halutaan myös kertoa jotain. Vaikka nämä ihmiset ilmeisesti tietävät toimivansa laittomasti ja toimivat sen takia salaa, he jättävät omia merkkejään.

Poliisit yhteiskunnan selkäranka

Mankell on taas tehnyt paksun kirjan, 550 sivua. Kummasti sen kuitenkin jaksaa lukea. Henkilöt ovat kiinnostavia ja kuvatut asiat ovat tärkeitä. Juoni kulkee moniaalla, mutta ei ole liian hajanainen.

Lukija toivoo, että poliisi toimisi nopeasti ja poliisi toimii. Kun juttu on meneillään, poliisi ei paljon nuku, poliisilla ei tuolloin voi olla yksityiselämää. Poliisi on turvamme, yhteiskunnan selkäranka.

Mankellin poliisit ovat ilman muuta sankareita. Sankareita he ovat sen takia, että he ottavat työnsä tosissaan. Poliisit ovat meidän aikamme kristuksia, jotka uhraavat oman aikansa ja jopa oman henkensä, jotta meillä rauha olisi.

Tiiviin murhatutkinnan aikana Mankellin poliisit eivät pysty hoitamaan edes läheisempiä ihmissuhteitaan. Tämän takia vaimot ja tyttäret jäävät toiselle sijalle.
Tämän takia Wallanderin tytär Linda moittii isäänsä, vaikka alkaa vähitellen myös itse poliisin työhön tutustuessaan ymmärtää isänsä työn luonteen.

Poliisit eivät kuitenkaan ole pyhimyksiä. Poliisin sisällä on kateutta, vallanhalua, laiskuutta, oman edun tavoittelua. Kuten monissa muissakin nykydekkareissa myös Mankellin kirjoissa törmää esimerkiksi tietovuotoon. Joku poliisista vuotaa tiedotusvälineille salassa pidettävää tietoa. Ja ilmeisesti aina jonkinlaista korvausta vastaan.
Ritva Sorvali

Ritvan dekkarinurkan dekkariarvostelut: