Alkaa jo poltella, sillä pian on se tapahtuma käsillä. Vaikka olen ollut mukana joka kerta, niin ei yhtään vielä kyllästytä! Sitä vaan aina odottaa niin innolla ja jännityksellä tapahtumaa alkavaksi. Nyt tosin olen vähän lusmuillut ihan sairasloman puitteissa, joten sitäkin innokkaammin odotan, että pääsen kuitenkin mukaan dekkareiden ystävien pariin. Taas nähdään, siis niitä ihmisiä, joita ei muulloin näe. Dekkarinovellikilpailu saa päätöksen kun julkaistaan voittajat ja se kirja, missä ne kaikki parhaimmat tarinat ovat. Itse aion ostaa niitä muutaman lahjaksi. Se on nimittäin erittäin oiva lahja, sillä uskon vahvasti, että kaikki kelle aion sen antaa tai lähettää myös lukevat sen. Kirja on juuri kätevän kokoinen lähettää kirjekuoressa. Itse käytän Helpostikuoria, jotka ovat varsin käteviä ja edullisia. Tervetuloa kaikki! Näin tämän blogin kautta toivon teitä tulemaan Kouvolaan, missä yleensä Dekkaripäivien aikana paistaa aurinko...katsotaan kuinka tänä vuonna. |
|||
