Kari Häkämiehen esikoisdekkari kuvaa läheltä ja seikkaperäisesti poliitikkojen ja johtavien virkamiesten elämää. Kirjan alussa oikeusministeri Jussi Hananen löydetään asunnostaan kuolleena. Vähitellen poliisi varmistuu siitä, että kyseessä on murha. Niinpä erityisesti poliisikaksikko Söder ja Joronen saavat töitä. Häkämies kuvaa kiinnostavasti Helsinkiä, lähinnä keskustan eri osia. Moneen kertaan ollaan eduskuntatalossa ja valtion eri virastoissa sekä tietysti poliisitaloissa. Häkämies kuvaa läheltä myös ihmisiä näiden arjessa, aamupuuhissa, kotiaskareissa, pelokkaana, odottavana, milloin missäkin tunnetilassa. Myös ihmisten elämänpiiri tulee lähelle, keskustan pienet yksiöt, kivijalkojen kapakat ja toisaalta Kaivopuiston tai Haukilahden mahtavat lukaalit, joista avautuu merinäköala. Osa henkilöistä on työläislähtöisiä, osa on syntynyt niin sanotusti kultalusikka suussa. Häkämiehen oma tausta poliitikkona ja virkamiehenä antaa hyvän pohjan kirjoittaa näistä aiheista. Hän tuntuukin tietävän mistä puhuu. Vallan käsittely tietynlaisena huumeena tuntuu todelta. Kun on päässyt joihinkin piireihin, kun on tottunut tiettyihin etuihin, niistä haluaa pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä. Asemista pidetään kiinni olemalla koko ajan valppaana. Niinpä poliitikot näyttävätkin metsästävän tietoja ja suhteita lähestulkoon ympärivuorokautisesti, koko ajan pitäisi näkyä ja olla samalla kuulolla. Tieto on valtaa, mutta millainen tieto? Kuka on nähty kenenkin kanssa missäkin! Milloin poliitikot mahtavat tutustua niihin aanelosnivaskoihin, joista heidän pöytänsä tv-kuvissa pursuilevat. Kirjassa puhutaan useampaan kertaa narsistisesta tai psykopaattisesta ihmisestä, ihmisestä joka pystyy ilman tunnontuskia pettämään kenet hyvänsä, jos siitä on hänelle hyötyä. Häkämies tuntuu kertovan, että etenkin politiikassa tällaisiin ihmisiin törmää. Muutamat kirjan kohtaukset antavat tästä hyvää esimakua. Pidin Häkämiehen tavasta antaa puolihuolimattomasti tietoa politiikan käytänteistä. Jos jossain pubin pöydässä on energia-alan lobbari, kaikki tietävät että siinä pöydässä ei tarvitse omaa lompakkoaan availla. Ja mikäpä toisaalta miespuolisia ministereitä voisi kiinnostaa enemmän kuin jääkiekko. Ei kerta kaikkiaan mikään. Kari Häkämies on saanut julkisuudesta osansa ja pudonnut jaloilleen. Nyt hän on aivan selvästi löytänyt taas uuden väylän osallistua suomalaiseen yhteiskuntaan. Esikoisdekkariksi Rehelliseksi tunnettu kertoo yllättävän paljon sellaisista piireistä, joihin kaikilla ei ole pääsyä. Myös jännityksen taso riitti minulle, luin kirjan lähes yhtäsoittoa. Jos jotain olisin jättänyt pois, niin loppupuolen yhden aivan uuden henkilön ja muutaman aivan uuden asian. Ilman niitä tarina olisi ollut vielä yhtenäisempi ja vaikuttavampi. Ritva Sorvali |
|||
|
|
|