2 Kes 2011

Marko Kilpi, Elävien kirjoihin. Gummerus 2011.

Julkaissut Ritva Sorvali

Kun ihmiselle antaa aikaa, hän puhuu
Marko Kilpi, Elävien kirjoihin. Gummerus 2011.

Elävien kirjoihin on erinomainen kuvaus huumeiden käyttäjien sekä myyjien elämästä, perheväkivallasta, poliisintyöstä ja ihmisen osasta tässä maailmassa. Huumeasiaa katsellaan todella monelta taholta. Yksi näkökulma on se, miten vaikeaa sekä huumeiden käytöstä että käyttäjäporukasta on päästä eroon. Jos koko nuoruus on ollut eräänlaista sekoilua, normaalin elämän yksinkertaisetkin asiat on opeteltava vasta aikuisena.

Huumekaupan selvittämisen vaikeus piilee kirjan mukaan siinä, että eri tahot ja välittäjät toimivat nimettöminä, kukaan ei oikein tunne ketään, ei ole nähnyt ketään, välittäjille vain ilmoitetaan mistä tavaran saa hakea ja mihin rahat pitää toimittaa. Elävien kirjoihin kertoo, että onnellinen se joka tästä kaikesta jää elävien kirjoihin, sillä huumetie on täynnä vaaroja sortua jo nuorena hiekansyöjäkuntoon, kuten Kilpi kuolemaa tituleeraa.

Poliisintyö on tämän kirjan mukaan ennen kaikkea odottamista ja ajattelemista. Pienistä vinkeistä ja tiedonmurusista pitää oivaltaa missä mikäkin kopla tällä hetkellä luuraa ja mitä mahdollisesti suunnittelee. Sitten vain sinne odottamaan mitä tuleman pitää. Ketään ei voi ilmeisesti pidättää pelkän epäilyn perusteella, joten poliisin pitää antaa homman edetä sen verran pitkälle, että saadaan jonkinlaista näyttöä. Kun näyttöä on saatu, pitää pidätetyille antaa aikaa. Kun ihmiselle antaa aikaa, hän puhuu.

Huumejutuissa tilanteen pitää antaa mielellään mennä niin pitkälle kuin mahdollista, jotta mahdollisimman korkean tason toimijat saataisiin kiipeliin. Eli pikkutekijät saavat paarustaa suhteellisen vapaasti, heitä seurataan ja toivotaan, että he johdattavat poliisit isomman saaliin jäljille. Tämä kaikki vie aikaa ja henkilökuntaa, ja joskus voi olla vaikea saada esimiehiltä lisäaikaa norkoilla viikkotolkulla jonkun kotinurkilla.

Kirjan pääpoliisipari ovat Olli Repo ja Elias Kaski. Olli Repo on ollut sairaslomalla saatuaan perheväkivaltakeikalla puukosta kaulaansa, ja Elias Kaski puolestaan on pitkän linjan huumepoliisi. Kaski joutuu ottamaan Revon ikään kuin opetettavakseen ja vahdittavakseen, miten tämä sairasloman jälkeen pääsee jaloilleen. Alussa kuullaan pientä molemminpuolista nokittelua, mutta kirjan lopussa parivaljakon kesken käydään suorastaan liikuttava terapiakeskustelu.

Lopussa odotin että kirjan naisten elämäntilanne olisi jotenkin haarukoitu. Nyt lukija voi tietenkin kuvitella, miten heidän kävi, miten he jatkavat, yhdessä vai erikseen? Miesten osalta langat punotaan hyvin yhteen, mutta naiset jäävät taivaltamaan omaan tietään ilman että lukija voisi seurata heitä minkään vertaa. Naisten eräänlaisesta itseään syyllistävän uhrin osasta saamme varmaan lukea vielä myöhemminkin, sillä juuri naisten kokemukset olivat poliisintyön ohella tämän kirjan kaikkein kiinnostavin osa.

Mutta kokonaisuutena Elävien kirjoihin on ehdottomasti Marko Kilven tähän mennessä paras romaani.
Ritva Sorvali

Ritvan dekkarinurkan dekkariarvostelut: