21 Kes 2016

Arnaldur Indridason, Räme 2003 ja Ääni kuin enkelin 2006. Blue Moon

Julkaissut Ritva Sorvali
https://kyyti.finna.fi/Record/kyyti.62316

Islannin pelotellut ja nujerretut ihmiset

Arnaldur Indridason, Räme 2003 ja Ääni kuin enkelin 2006. Blue Moon.

Sain dekkaripäivillä Elimäen kirkkoherra Kirsi Hämäläiseltä kirjavinkin. Hän oli lukenut esitystään varten muun muassa Arnaldur Indridasonin kirjan Räme. Hain kirjastosta Rämeen, luin sen. Luin tekijän toisenkin kirjan Ääni kuin enkelin ja luen varmaan lisää. Sillä kirjailijan kuvaama Islanti ja poliisi Erlendur tulevat kaikkine ongelmineen niin lähelle, että niistä ei pääse eroon.

Sekä Räme että Ääni kuin enkelin ovat islantilaisia poliisiromaaneja. Poliisi Erlendur kollegoineen tutkii sikäläisiä henkirikoksia, joiden motiivit juontavat kauas lapsuuteen, lapsuudenkodin ongelmiin. Syyllisyys jakautuu moniaalle, sekä uhrit että tekijät ovat kaikki onnettomien olosuhteiden uhreja. Ja lähelle näitä uhreja sekä tekijöitä tulee myös poliisi Erlendur.

Erlendur kokee syyllisyyttä siitä, että hän ylipäätään on olemassa. Kun hän oli 10-vuotias, hän joutui isänsä ja veljensä kanssa lumimyrskyyn. Sekä isä että hän pelastuivat, mutta 8-vuotias pikkuveli katosi. Erlendur syyttää itseään veljen katoamisesta, hänen olisi pitänyt pitää tiukemmin kiinni veljen kädestä. Hän kokee että jotain hänestäkin kuoli tuossa lumimyrskyssä.

Sittemmin Erlendur meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Kun vaimo eron jälkeen halusi lapset itselleen, Erlendur ei osannut taistella tapaamisoikeuksista. Niinpä tytär nyt parikymppisenä syyttää isäänsä heidän hylkäämisestään. Eikä isä voi muuta kuin myöntää näin tapahtuneen. Hän puolustautuu sillä, että hän on vain osaksi elossa, jotain hänestä kuoli pikkuveljen mukana lumimyrskyyn.

Koska poliisikaan ei ole täydellinen, hänen on helpompi samaistua epätäydellisten rikoksentekijöiden elämäntilanteisiin. Nämä eivät ole osanneet hoitaa ihmissuhteitaan ja ovat sen takia  ajautuneet ongelmiin. Hän Erlendur on pelastautunut valtion virkaan, vaikka on monissa asioissa yhtä huono kuin tutkittavansa. Huumeitten kanssa kamppaileva Eva-tytär pitää huolen siitä, että Erlendur ei ala luulla itsestään liikoja.

Islanti tuntuu niin Suomen oloiselta. Ihmisiä on vähän. ja he ovat kohtalaisen yrmeitä, lunta sataa, tuulee, kateus kukkii korkeimpana tunteena. Kuvatut rikokset kertovat onnettomista ihmisistä, nujerretuista, syrjään sysätyistä, häpeävistä ja pelotelluista. Arnardur kertoo sellaisista ihmisistä, joiden elämästä pitääkin kirjoittaa, joille pitää tehdä oikeutta.

Arnarduria lukiessa tulee mieleen runoilijamme Eino Leino, jonka tekstien mukaan Suomessa pärjää kun ottaa elämässään huomioon seuraavat lauseet ”Kell onni on, se onnen kätkeköön” ja toisaalta, ”Jos joku kohoopi heistä, sen he iskevät iäksi”. Samat teemat toistuvat näissä Islantia kuvaavissa kirjoissa.

Eläkkeellä oleva poliisi Marion Briem neuvoo Räme-kirjassa nuorempaansa, että ”Älä anna sen jutun koskettaa liikaa itseäsi, älä anna sen tukahduttaa mitään sellaista itsessäsi, minkä et halua häviävän. Älä anna sen voittaa.” Tämä asia jäi mieleeni dekkaripäivien luennosta ja pakotti etsimään Arnaldurin kirjat. Hyvä että pakotti, jatkan niiden lukemista. Kiitos vinkistä!

Ritva Sorvali 

 

 

 

Ritvan dekkariarvostelut: