15 Huh 2019

Sarjakuvatyöpajassa tehdään rikosmysteereitä

Julkaissut Tuija Hanski

Osallistu sarjakuvatyöpajaamme!

Uutena tapahtumana Kouvolan Dekkaripäiviin liittyy tänä vuonna sarjakuvataiteilija Jyrki Nissisen vetämä sarjakuvatyöpaja. Tule Mediamajaan taiteilemaan sivun tai parin mittainen rikosmysteeri, johon lukija voi miettiä vastauksen.

Rikospähkinä-tyylisen työskentelyn ideana on, ettei sarjakuvan laatija paljasta kaikkea, vaan jättää lukijalle tehtäväksi ratkaista mysteeri. Kokenut sarjakuvapiirtäjä Nissinen antaa hyviä vinkkejä ja innostaa luovaan työskentelyyn.

Töistä tehdään päiville näyttely

Valmistuneista töistä kootaan heti työskentelyn loputtua näyttely, joka on Dekkaripäivien ajan perjantai-illasta lauantaihin esillä teatterissa. Näin dekkariyleisö pääsee tutustumaan töihin ja samalla arvuuttelemaan sarjakuvien ratkaisuja.

Työpaja on maksuton, eikä sinne tarvitse ilmoittautua etukäteen. Työvälineet saat Mediamajasta. Sarjakuvapäivä soveltuu parhaiten yli 13-vuotiaille nuorille ja mukaan voivat tulla myös aikuiset.

jyrkinkuva_0.gif

Nissinen on valmistunut vuonna 2009 Turun taideakatemian piirustuskoulusta sarjakuvataiteilijaksi. Hän on pitänyt lukuisia lasten, nuorten ja aikuisten sarjakuvatyöpajoja ja -kursseja ympäri maatamme mm. Annantalossa ja Limingan taidekoulussa.

Tule hakemaan asiantuntijan opastusta ja vinkkejä sarjakuvan tekemisessä!

Dekkaripäivien sarjakuvatyöpaja
Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa, Salpausselänkatu 33 Kouvola
perjantaina 7.6.2019 klo 10-16

Tapahtumapaikka: