Kesävuori, Saara

17 Maa 2015

Poika pitää perhettään pelossa

Saara Kesävuori, Kuningas. Tammi 2014.

Kuningas on päätösjakso kolmiosaiselle sarjalle, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä teoksena. Se kertoo perheestä, jonka poika Kodak haluaa alistaa muut valtaansa ja kostaa muille. Kodakin äiti on tehnyt itsemurhan pojan ollessa 3-vuotias. Asiasta ei perheessä ilmeisesti ole tarpeeksi puhuttu, ainakaan Kodakille ei ole kerrottu asian oikeaa laitaa.

Ritvan dekkarinurkan dekkariarvostelut: 
15 Mar 2012

Saarroksissa sekä saaressa että mantereella
Saara Kesävuori, Saarroksissa. Tammi 2012.
 

Saarroksissa alkaa suorastaan hyytävästi. Kodak eli Kaarlo Karemaa pääsee 18-vuotiaana vapaaksi psykiatrisesta sairaalasta ja lähtee kostoaikeissa sukulaistensa luo. Ensimmäiseksi hän suunnistaa lapsuudenkotiinsa, jossa paikalla on vain isä Reino.
 

Ritvan dekkarinurkan dekkariarvostelut: 
Tilaa syöte RSS - Kesävuori, Saara