Marianne Peltomaa, Pimeä portaikko. Schildts 2009.

Kaksivuotias Rosa pimeässä portaikossa
Marianne Peltomaa, Pimeä portaikko. Schildts 2009.

Marianne Peltomaan kolmas dekkari Pimeä portaikko kertoo sukutarinan, jossa on vain synkkiä sävyjä. Kovuus ja muu väkivaltaisuus siirtyvät sukupolvelta toiselle, ne ikään kuin imetään äidinmaidossa. Arvoitukseksi jää miten käy suvun nuorimmalle jäsenelle, kaksivuotiaalle Rosalle, joka kirjan alussa tepsuttelee yksin kerrostalon pimeässä portaikossa.

Kun rakkautta ei ole lapsena saanut, ei sitä pysty ehkä koskaan antamaan. Sellaista ei voi antaa, mitä ihmisellä ei ole ikään kuin elämän matkaeväinä. Tästä kirja kertoo. Niinpä sen kuvaaman suvun henkilöt ovat kuin sisältä kuolleita, onttoja, he eivät puolusta toisiaan vaan hyökkäilevät toisiaan vastaan.

Peltomaa tuntuu myös sanovan, että kun ei ole saanut rakkautta vanhemmiltaan, sitä epätoivoisesti hakee jatkuvasti koko muulta maailmalta. Tätä taustaa vasten on nähtävissä kirjan Tanjan jatkuva uusien miesten metsästys. Ja kovaa vauhtia Tanja on opettamassa tätä mallia myös kaksivuotiaalle Rosalle; pitää koko ajan yrittää miellyttää muuta maailmaa.

Toistuvana ilmiönä on myös se, että perheiden tytöt haluavat mahdollisimman pian pois kotoa ja tässä halussaan onnistuakseen lähtevät lähes kenen tahansa miehen matkaan. Tytöt saavat lapsen jo alle 20-vuotiaina ja kokevat lapsen enemmänkin riipaksi kuin riemuksi; lapselle ei ole tietenkään hyväksi syntyä ikään kuin ennen aikojaan, vahingossa.

Peltomaa pysyy tässä kirjassa tiukasti kuvatun suvun asioissa, poliisit puhuttavat suvun jäseniä eri muodostelmissa, katselevat valokuvia, käyvät murhapaikalla ja yrittävät löytää väylän tapahtumiin. Mikä on syynä yksinhuoltajaäidin kuolemaan? Miksi kaksivuotias Rosa oli taas portaikossa? Koko ajan paljastuu yhä kauheampia asioita suvun jäsenistä.

Pimeä portaikko on tiivistunnelmainen psykologinen dekkari, jossa sosiaalitoimisto toimii poliisin rinnalla turvaverkkona ainakin laiminlyödyille lapsille. Huostaanotto näistä oloista voi olla lapsen pelastus, lapsen tulevaisuuden takia ainoa vaihtoehto. Mutta toisaalta äidillä on ikävä lapsiaan, lapsilla on huoli äidistä, kaikilla on kodin kaipuu, yhteisyyden tarve.

Kirjan henkilöissä piilevä hyvä ei ole saanut valoa, otollista maaperää, vaan on jotenkin surkastunut tai kieroutunut.  Pimeän portaikko tarjoaa mielestäni erinomaista materiaalia esimerkiksi elokuvaan tai tv-sarjaan.

Ritva Sorvali

Ritvan dekkariarvostelut: